Enontekiö on Suomen kolmanneksi suurin kunta, mutta kunnassa on Suomen kunnista toiseksi vähiten asukkaita. Kunnan pinta-ala on 8464 km². Asukkaita on 1800. Kunnan aluella sijaitsee 60% tuntureista sekä omaleimaisia erämaa-alueita ja kansallispuistoja. Kunnan eteläosassa kulkee pohjoisen havupuuvyöhykkeen raja. Ilmasto on karu, talvi kestää pitkään ja lunta sataa runsaasti. Pitkä kevät ja valoisat kesäyöt tasapainottavat pitkää talvikautta.
Enontekiöllä näkyy enemmän revontulia kuin missään muualla Suomessa. Paras aika bongailla revontulia on marraskuusta-maaliskuuhun. Kaamos alkaa 25. marraskuuta ja päättyy 17. tammikuuta. Kaamos ei tarkoita pimeyttä vaan lempeää sinistä hämärää. Kaamos on rauhoittumisen ja lepäilyn aikaa sillä kesällä aurinko paistaa vuorokauden ympäri peräti kaksi kuukautta. Toukokuun 22. päivästä, heinäkuun 22. päivään asti.
Hetta on Enontekiön kirkonkylä. Hetassa on kauppoja, pankki, grilli ja majoitusyrityksiä ja leirintäalueita. Hetassa on runsaasti mukavia luontokohteita ja polkuja ja reittejä kaikentasoisille kulkijoille. Vesistöt mahdollistavat seutuun tutustumisen toiselta kantilta. Järjestämme Hetassa useita ohjelmapalveluja, esimerkiksi talvella moottorikelkkasafareita ja revontuliretkiä ja sulanmaan aikana melonta- ja kalastusretkiä.
Tunturi-Lapin luontokeskus Hetassa on mukava vierailukohde turisteille. Luontokeskuksessa on Metsähallituksen palveluiden lisäksi Saamelaiskulttuurin näyttely joka kertoo paimentolaissaamelaisten koko vuoden kierron ja saamelaisten elämästä entisaikoina.
Hetassa on vuosittain maaliskuussa saamelaisten Marianpäivän juhlat ja porokilpailut. Vuosisatoja on koko pohjoiskalotin tuntureilta kuljettu keväisin Hettaan viettämään Marianpäiviä. Marianpäivänä on menty naimisiin ja lapset on kastettu. Heinäkuussa ajetaan kilpaa moottorikelkoilla vedessä Saami Watercross-kisoissa ja keväällä hiihdetään kilpaa Hetasta Kautokeinoon Saami Skirace-kisoissa.
Enontekiölle pääsee helpoiten linja-autolla. Lentokonekin lentää kevät- ja ruskasesonkeina lentokentälle joka sijaitsee 8 kilometriä Hetasta Muonion suuntaan. Kunnan sijanti mahdollistaa ulkomailla käynnit helposti, Ruotsiin pääsee kätevästi Karessuvannosta ja Norjaan on Hetasta vain 40 kilometriä.